pinterest ja tag manager

Näytetään tekstit, joissa on tunniste yövalokuvaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yövalokuvaus. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, kesäkuuta 01, 2019

random pics


Startrail lopputalvesta (en jaksanut ottaa etualasta kunnollista kuvaa, niin näkyy vaan naapurimökit vastarannalla)


Tässä "hieman" ylikäsitelty, taivas on tosiaan täynnä tähtiä ja vielä erivärisiä tähtiä. Kuvassa on myös ainakin yksi lentokone jota en jaksanut poistaa.


Halo-tutkielma. Kuulin ircistä että olisi haloa näkyvissä. Pistin kameran pihalle ja ihan lottoamalla kohdistus auringon suuntaan... Käsittelystä ei mitään hajua, mutta onneksi kuvauskohdekaan ei ollut parhaimmillaan :D 


tiistaina, lokakuuta 23, 2018

Linnanmäen valokarnevaali

Lupasin teille viimeksi startrail-kuvaa laittavani. On se sen verran karun näköinen että en kehtaa laittaa julkiseen jakoon. Pienen pätkän tein timelapseakin, mutta 40 kuvalla ei pitkää pätkää tee. Se olikin lähinnä testi että pystyykö Nikonin J5-kameralla yleensä tekemään mitään tällaista. 

Saatte tilalle Linnanmäkeä ja valokarnevaalia pitkällä valotuksella. 
Tässä perjantai-illan saalista. Ensin mentiin Kieputtimen eteen kuvaamaan. Kuuden tienoilla aloitettiin, silloin vielä laitteen kieputusaika näytti tosi lyhyeltä ja vähäiseltä. Mitä pimeämpää tuli, sen useammin tulin miettineeksi että tähänkö tuli juostua monet kerrat putkeen tenavana..


Sitten pari takaa otettua kuvaa. Ensimmäinen ajatus joka näistä tuli, on kangaspuut. Niisivarret ja niidet ja tukipuut... 
Kokeiltiin kuvata myös maailmanpyörää ja sen edessä olevaa laitetta. Hankalasti asettuvat päällekäin. Mutta sain sentään jotain. Omat haasteet asettaa hyvin matala kolmijalka, yhdistettynä pikkukameraan. Mut haittaako se minua? No ei tietenkään! Yhdessä vaiheessa nousin penkille seisomaan jalustan kanssa, opettaja rupesi jo nauramaan :D



Opettaja kehotti testaamaan zoomausta valotuksen aikana. Tästä tulee vielä sanomista ... 



 Ketjukaruselli. Toisessa kuvassa testasin pitkän valotuksen aikana zoomausta. Aika hauska.


 "iloitulitus"-taideteosta piti kuvata, mutta hauskasti sattui tuo yksi laite nousemaan samaan kuvaan.

maanantaina, lokakuuta 15, 2018

kuvausretkiä...

varsinaisessa koulussa on niin laiskanpulskaa, että pitää innostua jostain uudesta. Yöllä kuvaaminen on haastavaa ja veikeää ja kummallista ja hämmästyttävää. Joka kerta. Nyt ollaan käyty jo useammalla retkellä, Suomenlinnassa bongattiin revontulia ja Porkkalassa linnunrataa. Eläintarhanlahdella tutkittiin sinistä hetkeä.
Jotain kuvatuksia tässä alla. 

Pari ensimmäistä on "hyvää aikaa ennen sinistä hetkeä". 




  Ensimmäistä kertaa kuvasin revontulia. Kolme eri mahdollisuutta tuli kaikenkaikkiaan. Hankalaa oli kun piti ottaa jatkuvasti testikuvia, alku kun näkyi vain kameran kautta... Kirkko on puhki palanut ja asettelussa paljon parannettavaa. Mutta hyvä alku!







Jännittäviä kuvia kameraan on tallentunut, pistetään yksi sellainen näkösälle tähän.

 Kustaanmiekassa yritin kuvata linnunrataa, mutta kuvaaja ei osannut käyttää kameraa... Sitten kun kuvaajalle kerrottiin mikä meni pieleen, muut ryhmäläiset tulivat myös paikalle ja pienellä kameralla ja matalalla jalustalla ei enää päässyt oikein huudeille. Eipä se haittaa, tuonne voi mennä toistekin harjoittelemaan.
 Tässä tutkittiin tähtitaivasta. Hieno joukkosikermä ylhäällä ja punainen pallo alhaalla on Mars. En enää muista tuon joukkion nimeä, monta kertaa sen kyllä saaressa katsoin.
Näitä testiräpsyjä piti tosiaan ottaa säännöllisesti. Nyt vasta huomasin, että suurimmassa osassa on Otava mukana. 
Porkkalan kuvat taitaa olla seuraavan postauksen aiheena. Siellä myös ihka ensimmäinen startrail-kokeilu! Stay tuned!

maanantaina, lokakuuta 01, 2018

seuraavaksi editoidaan kuvia... kai?


Seuraava oppitunti lienee miten kuvia säädetään että niistä tulee jotenkin säällisiä.. sitä ennen jotain ihan raakaa vedosta. Nämä kolme otettu Kaivopuiston rannasta, läheltä Cafe Ursulaa.




Tässä sellainen "maaginen" kuva. Itselle on edelleen maagista, kun ottaa keskellä pimeää yötä valokuvan ja kun se vihdoin piirtyy ruudulle, se on kuin päivällä otettu. Tiedän miksi näin on, mutta se ei tunnu haittaavan. Tämä otettu vähän puolen yön jälkeen viime perjantaina. Mystillistä. 

Jospa sitten niitä käsittelyhommia... Täytyy jotain saada aikaiseksi että opettaja pääsee sanomaan missä menee pieleen ja jos on jossain onnistunut, niin kuulisi tietysti siitäkin.

sunnuntaina, syyskuuta 23, 2018

yön kuvaamista

keksin taas uuden harrastuksen. Yövalokuvauksen. Kaikkihan päivällä kuvaa, mut osaispa kuvata yöllä!
Itselle on ihan supermaagista, kun pilkkopimeässä ottaa valokuvaa ja sitten ruudulle piirtyy päivänkirkas kuva (no ei ihan päivänkirkas, mutta melkein).

Tässä parit räpellykset. Kuvattu Nikon 1 sarjan J5-kameralla, joka tuli tosiaan "uuden objektiivin" mukana... taitaa tulla pääkamera tästä, muutama tosi kiva hifiominaisuus, jotka oli käytössä jo kahdella kuvauskerralla.



Nämä on ihan ilman ekstravaloja. Vasemmalla puolella jokea on valkeat lamput ja oikealla puolella punertavat. Tekee maailmasta veikeän näköisen.

Tähän osui kaikenlaista lisävaloa ja salamaa, värejä en ole muutellut laisinkaan kun tuli myös kummallisen värinen.
Tässä on isoon puuhun osoitettu taskulampulla



Tänään oli yökuvauskurssin kuvausretki Kaivopuistoon, jossa tähtäiltiin täysikuuta. Näitäkään ei ole juurikaan käsitelty, ja varmasti on moni muukin asia pielessä. Mutta, jospa tässä tekemällä oppisi, niinkuin muutkin asiat yleensä menee...