puutarhapuuhia (osa 1)

Vihaan orapihlajaa. Siinä ei ole mitään muuta hyvää kuin kesällä mahtava näkösuoja.

Muutaman vuoden ajan on jätetty aita leikkaamatta kun jäte on niin rasittavaa. Nyt vihdoin aita saa lähteä. Kirvojakin se on täynnä, lähtee nekin...

Kaksi pätkää, 20 ja 25 metriä tuota kammotusta lähtee kadotukseen.

Urakka yllätti yrittäjän, samoin aidan sitkeys. Ensimmäisen kahden risun jälkeen oli kaksi sahaa hajalla ja lähdettiin raivaussahan metsästykseen. Onneksi on itsellä sähkökäyttöinen saha, ja naapurilta löytyi sekä saha että avuliaisuutta ja hän tuli myös avuksi. Alkuperäinen idea oli yrittäjällä "poistetaan risut nyt ja otetaan huomenna kannot". Ensimmäisen kahden metrin jälkeen taisi tajuntaan upota että tämä suunnitelma ei taida toimia. Aita kun on kasvanut yli 20 vuotta leveyttä... ja korkeuttakin jonkun verran.

 Urheat kaatajat päättivät että tänään otetaan ensimmäinen pätkä alas ja täytetään jätelava. Yrittäjällä tosin taisi loppua voimat ja hermot, lähti kotio ennen kuin ihan loppuun asti päästiin. Naapuria piti jo toppuutella ettei mene seuraavalle tontille kaatamaan niidenkin aitaa.

 Orapihlaja yllätti taas, se on hyvin ilmavaa ja täyttävää. Jo heti alusta asti olisi pitänyt silputa pienemmäksi, niin olisi saanut enemmän kuormaan... Hieno tästä tuli!

Melkein mahtui kaikki, yhteen lavaan. 

Pino kaksi....

Läjä kolme.... 

Tämä tarina jatkuu... huomenna taas lisää. Onneksi sain vielä siirrettyä huomiseksi tilattua multakuormaa, saa nähdä voinko vetkuttaa vielä tuijanoutoa... pärjäisivät puutarhalla paremmin kuin meillä auton peräkärryssä...