pinterest ja tag manager

sunnuntaina, heinäkuuta 10, 2005

Eilen päättyi viinijuhlat. Oltiin pihalla, tarkemmin sanottuna Väinölänniemellä penkillä istuksimassa ja kuuntelemassa. Jonnan jälkeen oli puheiden aika ja kuulin sen verran, että ikinä aikaisemmin viinijuhlien historiassa ei ole ollut tällaista helleputkea, että yhtenäkään päivänä ei satanut! Yö tuli aikanaan lavalle hirvittävän huutomyrskyn saattelemana. Aikamme kuunneltuamme menimme ihan satamaan asti ja olihan siellä ulkonakin paljon enemmän porukkaa kuin viikko sitten. Lämpimät ilmat oli saanut ihmiset ulos mitä ilmeisimmin.

Eilen sain neulottua Hippystä topin uuden Novitan lisäliitteen ohjeen mukaisesti. Tai no, käytin silmukkamäärät hyödyksi, mutta mitat ja pintaneule muuttuivat... 200 grammaa lankaaa meni, punakirjava kokonaan (yksi täysi ja yksi vajaa kerä) ja kirjavaa lankaa sitten loput. Jäi vielä nöttönen, jolla voin fiksailla viime syksynä tehtyä paitaa, jonka pääntie ei ottanut onnistuakseen...
Älä tee niinkuin minä teen vaan niinkuin minä sanon. Älä neulo tällaisella helteellä keinokuitua... Tai villaakaan.

Pitänee harkita ilmastointilaitteeseen investointia. Ulkona voi olla vaikka miten kuuma (no ei nyt ihan, mutta melkein) kunhan sisällä olisi edes siedettävät lämpötilat. Nyt pukkaa jo 35 astetta... Viime yönä ei pystynyt sitten enää oikeastaan nukkumaan, kun "ihannelämpötila nukkumisen kannalta" oli ylitetty jo yhdeksällä asteella.... Eipähän tarvitse narista, että aina sataa :) Eilen oli 28.3 astetta lämmintä, Tekun säätutkan mukaan. Tuo melko hyvin kuvaa meillä olevaa lämpötilaa, kun asustellaan suht. korkealla.

Kuopiossa alkoi eilen rullakiekon MM-kisat. Suomi voitti ekan matsin, kuulemma... Olivat melkein taas lopettaneet pelaamisen, onneksi erät loppuivat ennenkuin kävi hullusti :) En voi sanoa, että olisin kauheasti vielä huomannut katukuvassa mm. namibialaisia tai japanilaisia pelaajia...

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti Cozysta on vielä kuva tulossa? Kiitos kuitenkin kun aikaisemmin ilmoitit valmiit mitat ja langankulutuksen. Tänään Prismassa käydessä ostin jo pari kerää Cozya varten.. taisipa olla samaa väriä kuin sinulla, näytti niin hyvältä eka kuvassa.
Tuli muuten Kuopio -jutuista mieleen, että koirani on sieltä kotoisin :) Ei tosin viännä savvoo, vaan haukkuu suoraan ja kovaa, on kai jo kotiutunut tänne Lappiin ;)

Irja

Meeri kirjoitti...

Voi pahus. Mietinkin, että mitähän minun on pitänyt muistaa tehdä... Kiitos muistutuksesta, Cozystä otan kuvatuksen huomenna, jos vaan ehdin ja jaksan...

Anonyymi kirjoitti...

kyllä noita brasilialaisia on täälläpäin näkynyt :) *johanna