pinterest ja tag manager

lauantaina, heinäkuuta 30, 2016

Reissuvihko, sivu 1

Keväällä kävin kolmannen kerran Japanissa. En ole muistanut ja jaksanut aikaisemmistakaan retkistä kertoa, mutta jos nyt reipastuisi ja kertoisi muutamalle lukijalle, miltä maailma näytti siellä. 

Aiemmatkin kerrat on tullut käytettyä Japan Airlinesiä lentoyhtiönä, ja sama homma siis myös nyt. Ensimmäisellä kerralla perusteluna oli "ihan kokonaisvaltainen Japani-kokemus" ja nyt kolmannella sama kuin edellisellä kerralla, mahdottoman hyvä palvelu ja maukkaat lentokone-eväät. 


Matka-aika oli huhtikuun puolenvälin tienoota, ja vaikka meillä ei varsinaisesti ollut kylmä enää, niin kyllä tuli ylitettyä monta kylmän näköistä seutua. 




Lounas


 Noin 10 tuntia myöhemmin ... 

 Lentokentällä vaihdettiin Railpass-kupongit junapasseihin, joilla pääsee kulkemaan koko reissun ajan ilmaiseksi niin paikallisjunilla kuin pitkänmatkan pikajunilla (shinkanseneilla). Reilua tuossa lipussa on vielä se, että juna-asemalta voi käydä ilmaiseksi hakemassa paikkalipun. Passi pitää hankkia etukäteen, pitää päättää myös että kuinka pitkän ajan se on voimassa (7, 14, 21 päivää) ja sen saa vain ulkomaanpassin omistavat. 

Tokion asemalta käytiin hakemassa matkaseuraa, Domo viihdyttää omalla matkakertomuksellaan omassa blogissaan


Otettiin majoitus ensimmäistä kertaa Air bnb:n kautta, ja ensimmäinen majoituskohde oli Osaka. Pari kuvaa parvekkeelta. Vaikka oltiin erittäin vilkasliikenteisen tien vieressä, jota vielä alettiin yöllä korjata, juuri mitään ääniä ei sisälle kuulunut kun parvekkeen ovi oli kiinni. 





Ei kommentteja: