pinterest ja tag manager

lauantaina, syyskuuta 02, 2006

Kiitos SNY!

Tällaiset sain. Eikun tein SNY:ltä saadusta langasta! Nää on just ihanat :)




Joo, ei ole kolmatta kättä, jolla sais hienosti kuvattua samaan kuvaan molemmat kädet. Käyttäkää mielikuvitusta :D
Ohje Dropsin sivulta. Tosin on kyllä virheitä, tuossa alkukielen ohjeessa jo, että äläkää uskoko siihen mitä näette ohjeessa, vaan miltä työ alkaa näyttämään... Täytyy laittaa vinkkiä myös tuonne dropsille. Lankaa meni enemmän kuin yksi kerä, mutta vähemmän kuin kaksi. En ole punninnut. Jotain luksusta pitää keksiä vielä tuosta jämästä, ei sitä saa jättää pyörimään...

Kesäkin on ohi :( Kävin hakemassa torikujalta laatikollisen tavaraa. Ihan ankeeta. No, jotakin kävi kaupaksi, mutta jonkin verran jäi ensikesällekin myytävää.



Neuleita; mekkoja tytöille, "Sullon"-huiveja ja pikkulaukkuja.



Kirjoista kaksi vasemmanpuoleista paperimarmoroituja, kolme oikeanpuoleista kangasmarmoroituja. Pikkukirja tukevaa huonekalukankaan tyyppistä kangasta.



Kännykkäkorut oli tämän kesän hitti, niitä meni, mutta jokunen vielä jäi. Seuraavan kerran torikuja on auki joulukuussa, 8.-10. ja 13.-15.

Torikujan kukkaruukkuja:




Kaupungilla oli monenlaista tapahtumaa. Oli maraton, jonka vuoksi osa kaduista oli epämääräisesti kiinni, eli aina kun juoksija tai kävelijä lähestyi risteystä, autoilta ja jalankulkijoilta katu suljettiin. Toinen tempaus oli matkamarkkinat. Huutokauppasivat matkoja erilaisiin kohteisiin. Yhdeltä alkoi ulkomaankohteet, tosin mukana oli kaksi kappaletta Blue 1:n lentoja, Kuopio-Helsinki-Kuopio kahdelle... Se ei nyt ihan täytä ulkomaanmatkaehtoja, minusta ainakaan, mutta ei sen väliä. Viimeinen kohde oli Savolainen äkkilähtö, lähti hintaan 270 euroa. Mikä lie ollut, pitänee tarkistaa Savon Sanomista huomenna.



Tuossa lukee siis 5. Savolaenen äkkilähttö salainen, lähtö ihan melekein het, pakko omistoo voemassaoleva ja suaha ens muanantae vappaata.


Koska VR sai nyt vihdoin sen oikoradan, sen kunniaksi oli Kuopiossa mm. soittokunta! Pitkäjalkainen jonglöörikin siellä näkyi heittelevä keiloja...





Tuleepas pitkä postaus. No, olkoon. "vanhoja" juttuja tähän samaan letkaan.
Psp:lle hyvä hiippailu/ammuskelupeli niille, jotka lajista tykkää:



Tuli hauska paketti tässä männäviikolla. Tuota avatessa tuli mieleen Nypyköitten laulu, jossa kerrottiin eri maiden tuomista ideoista. Meni jotenkin näin: "venäjänmaa toi lapsille vanhoja mummoja ja niiden sisällä oli vanhoja mummoja..." Tuo oli kuin maatuska..




Kaikkia kerroksia ei jaksanut kuvata, mutta ensin oli kelmua, sitten jeesusteippiä pari kerrosta. Ja paperia. Ja sitten taas kelmua... Ja viimeisenä pari kirjaa, jotka nekin oli vetäisty parilla kelmukerroksella.. Mietin vaan itsekseni, että se kaveri, joka tuon paketin pakkasi, on kyllä nauranut partaansa pitkän tovin.

Pepsillä on vissiin Suomen markkinoille ihan oma kampanja Pepsi Maxista. Kai te olette tämän jo nähneet:



Näihin tunnelmiin ja jotain. Ai joo. Kerrottakoon väliaikatietoja. Se HP:n tulostin, joka oli ihan susi. Sen tilalle sain uuden samanlaisen rakkineen. Tulosti ihan hienosti 1-sivuisen dokumentin, mutta kun olis pitänyt tulostaa 6 sivua, se tukehtu toisen sivun kohdalla. Taas postia HP:lle ja keskiviikkona on tulossa taas uusi... Gigantissa olis hp:n monitoimilaite 49e. En kyllä osta enää yhtäkään HP:n tulostinta, vaikka miten halvalla sais. Cruzilla oli Samsungin värilaser reilu 200e, mutta musteet oli sitten 120e kipale, ja niitähän tulee 4 kappaletta... Täytyy vielä vähän aikaa säästää.... Ehkä joskus. Tai sitten ostan taas jonkun susitulostimen. Grrr.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hei! myytkö sä noita kännykoruja muuten? siis vaikka näin blogipiireissä???? kiinnostais kovasti....ota yhteyttä: satu.u@suomi24.fi

Anonyymi kirjoitti...

Eipä kestä, kivaa että tykkäsit ja että niistä syntyi mieleiset lämmittimet... :)

-sny:si