pinterest ja tag manager

maanantaina, heinäkuuta 24, 2006

Historiaa ja harmistusta

Pistetään ensin se harmistus. Minulla on HP:n tulostin, mallia deskjet 3550. Masiinahan on aivan susi, ollut alusta asti. Nyt vaan lopulta paloi hihat, kun koetin tulostaa kallan ohjetta... Tässä siis millainen tulosteen pitäisi olla ja millaisia normaalisti tulostimesta tulee, senkun painaa vaan "print" nappia. Kuvat sumuisia, tekstin osalta, ihan tarkoituksella. Tulostaa siis ihan suoraan ja oikein tekstin ;)



Tällaisia ne kuitenkin yleensä on, jotka tuosta tulostimesta tulee. Nytkin oli 4 paperia, joista tulosti ihan jokaiseen. Yhden kyllä uusiokäytin tuohon ylläolevaan, siinä oli yläreunassa alle puolen millin verran rivin reunaa tulostettuna.



Jaksoin jopa silloin parisen viikkoa sitten murmuttaa hp:n sivujen kautta asiasta. Parin päivän päästä tulikin soitto ja tehtiin vähän lisäkysymyksiä ja pyydettiin tekemään reklamaatio myyjäliikkeen kautta, koska takuu oli jo mennyt. No, Anttilassa kävin faksaamassa reklamaation ja viikon päästä siitä soitteli kaveri joka kyseli taas lisätietoja. Yritettiin tulostaa tulostimen omaa testisivua. Ohjeet oli vaan vähän huonot alkuun: "pistä tulostin päälle ja paina sitä 'jatka' nappia neljästi" minä kyselin että mitä ihmeen jatka-nappia, kun tulostimessa on vain yksi nappi.. Kaveri kovasti koetti väittää vastaan, että on siinä, oikeassa reunassa tulostinta.... Kysyi tietenkin että puhutaanko samasta tulostimesta, 3550:sta. Sanoin "puhutaan" ja tää kaveri hokas sitten, että sillä oli väärän tulostimen ohjeet auki :D Ei tullut testisivua ulos, sanoi että hän kirjaa tänne "kokonaan rikki" ja soittelevat kuulemma taas... Eipä tuolla kiire ole, ei paljoa kiinnosta tulostella muutenkaan...

Suositelkaas tähän väliin hyviä ja kohtuuhintaisia laserväritulostimia ...

Historian kimppuun:
Irkissä on ollut puhetta siitä, mitä kukakin on pienenä tehnyt. Tässä minun käsityö, jota tein mummon kanssa "yhdessä". Eli kerran taas kun menin mummolaan, mummo teki aivan ihanaa käsinkirjottua liinaa (luultavasti) ja minä halusin tehdä myös jotain samanlaisilla pistoilla. Päätettiin että teen tyynyliinan ja siihen elukoita. Harmillisesti jäi sitten joskus kesken tuo työ, monesti muistan miettineeni, että pitäs jatkaa. Mutta eihän tuota voi jatkaa, siitä tulee ihan erinäköinen! Nyt mietinkin, että varmaankin pitää kehystää tuo työ ja laittaa seinälle. Varmasti niitä ensimmäisiä kunnollisia kirjontatöitä.



Ja erikseen kaikki elukat:




Yläasteella otin valinnaisena tekstiilityöt. Opettaja oli tosi "kannustava", muutaman kerran tuli "ihan hyvä" ja "en nyt ehdi sinua neuvomaan, kokeile ensin itse", kun olin niin paljon edellä muita. Olisinko kasiluokan keväällä tehnyt tuon silkkihuivin, kun meitä oli kaksi, jotka sai kaikki hommat valmiiksi ja sai tehdä jonkun silkkihuivin. Tämä toinen sitten tohelsi ja tönäisi minua kun olin mustan värin kanssa siirtymässä työn yli... Tuli nuo kaksi tiplaa. Vieläkin harmittaa :)
Hieman gutan yli levisi kun ei malttanut odottaa kuivumista. Yläasteella oli aina kiire :D

Silkkimaalauksen jätin niille sijoille, välineet oli kehnot jne. Sitten kun Kuopioon muutin ja pääsin kuviskouluun työharjoitteluun, siellä maalattiin silkillekin. Tosin se tehtiin lasten kanssa niin, että voimapaperia levitettiin lattialle ja sen päälle huivit. Jokainen maalasi huivin joulun alla, tokavikalla kerralla ja viimeisellä kerralla saivat sitten sekä huivin että siihen sointuvan lahjapaperin :) Tällainen tuli minun huivista (kuva kahdessa osassa, kun on niin pitkä huivi):




Kokeilin sen lisäksi myöhemmin joutoajalla ihan yksiväristä vähän samalla idealla. Tämän oli tarkoitus (muistaakseni) olla pohja, johon voi sitten lisäillä vähän väriä. Ei ole oikein edennyt.. Tietysti jos joku ilmoittaa halukkuutensa ostaa huivi, niin siinä tapauksessa työ on todella huolella suunniteltu ja hinta on tottakai sen mukainen :D Tämä siis myöskin pitkä huivi, kahdessa osassa kuvattu:





Näistä innostuneena kävin silkkimaalauskurssin. Välineet oli parantuneet huomattavasti. Ostin jopa maalauskehyksen itselleni, jossa pystyy maalaamaan monenkokooisia ja -muotoisia huiveja.
Välineet olisi, kun olisi vaan aikaa vielä...

Sen lisäksi ostin viime viikolla Eurokankaasta vähän kangasta, kappaverhokankaan äitille ja itselleni pellavaa, jonka ajattelin pesun jälkeen värjätä mekkoa varten... Tässä nyt kuva verhosta:



Tässä tunnistaa hyvän kankaan. Ruskean lehmän keskivaiheilla on sauma:



Juu. Aamupäivällä satoi ihan kunnolla. Tai no, puolenpäivän aikaan jos saivarrellaan:



Normaalinäkyvyys tällainen:

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tosta tulostimesta... En todellakaan osaa neuvoa, harmitella vaan (meillä mies hallitsee tekniset laitteet, minä vaan käytän). Mutta ettei vaan auttaisi jos tietokoneeseen asentaa ajurit uudelleen? Siis ihan mutu-juttua, tuli vaan mieleen kun itsellä jossain vaiheessa alkoi HP(eri malli) sekoilla ja tulosti mitä sattuu. Yleensä parikymmentä paperia jossa luki ylhäällä mikrosoft eikä muuta. Siihen auttoi ajurien asennus uudelleen. Jos ei auta, mä varmaan veisin takuuhuoltoon. Jos ei siis sitä apua kuulu liikkeen taholta tai muualtakaan...

Meeri kirjoitti...

Ajurit asennettu, moneen kertaan säädetty vaikka mitä. Vika ei ole missään muussa kuin tulostimessa itsessään. Kokeiltu parilla koneellakin, eri käyttiksillä jne. Takuuhan tuosta meni jo puolisen vuotta sitten, mutta HP kuitenkin tulee vastaan 2 vuotta ostosta, jos tuotteessa on oikeasti vikaa. Saa nyt nähdä miten käy :)