pinterest ja tag manager

torstaina, tammikuuta 19, 2006

Luikerot

Kerran oli puhetta tilkut-listalla, millaisia ompelukoneita ihmisillä on. Siitä heräsi keskustelu, mitä lemmikkejä meillä on. Melkein 90% Husqvarnan omistajista omisti myös koiran ja melkein 90% Berninan omistajista oli kissan orjia. Nyt mietinkin, että neulojilla peruslemmikki taitaa olla villakoira. Mutta kuinka monella on myös otsikossa mainittuja luikeroita? Minulla ainakin on.

Valmistunut Flower Basket Shawl. Joo, se on ihan ruttuinen ja kaikkea. Valmistui jo viime sunnuntaina. Jotenkin vaan ei ehdi blogata, pitäisi ehtiä joogata kotona, niin ei kävis niin paljon lihaksiin tunnilla... Ja japanin kielen kurssikin on ”vaikeutunut” niiltä osin, että oikeasti ei enää riitä se, että tunnilla kuuntelee. Nyt pitää tosissaan opiskella noita hiraganoja. Ei ne niin mahdottoman vaikeita ole, mutta niitä on monta :)


Lankaa meni 110g ja 286m.

Novitalta tuli lankaakin. Ihan kivasti uutuuksia, pääsee vähän kokeilemaan. Harmillisesti tuo violetilta vaikuttanut virkkauslanka onkin liian sinistä. Sitä ei onneksi tullut koko tilaamaani määrää  Näillä pääsee hyvin alkuun lankahamsterikuun suunnitteluun. Mietin myös lankaolympialaisia http://yarnharlot.ca/blog/olympics2006.html




3 kerää kotiväkeä, ovat siis violettia. Alemmassa kuvassa virkkauslanka on sitä siniviolettia. Näyttävät valokuvassa melkein saman värisiltä. Olkoot.



Ja Marjutin lanka tuli myös. Suunnittelin, että tuota voisi kokeilla värjätä Kool Aidilla, mutta en ehkä raskikaan.. Ensimmäinen hamppulankani:



Lankalaatikosta käytin jo punaisen 7-veljes raidan. Tai en kokonaan, tästä paidasta puuttuu vielä kaulus. Paita on suurimmaksi osaksi Kalevalaneuleet-kirjasta. Mitään kummoista pintaneuletta ei tuohon raitaan tarvitse lisätä, menee muuten liian sekavaksi. Langanmenekkiä en vieläkään laita, koska kaulus on tekemättä. Ohjeen malli oli suora, mutta ajattelin tehdä kevyesti muotoa. En jaksanut alkaa miettimään kavennuksia ja levennyksiä, joten tein 6 silmukan palmikot molempiin sivuihin :)





Nallesta tehty hame. Ohje Novitassa Syksy 2005. Tein pidemmän. Melko pian totesin, että en jaksa koko ajan seurata, miten nurjien silmukoiden rivi menee, joten neuloin ihan vaan oikeaa. Hameesta tuli pidempi, koska pidän nilkkapituisia hameita. Lankaakin meni ihan kiitettävästi, samaten aikaa. Silmukkamerkki oli myös hyödyllinen :) Langanmenekki 500g eli 1300m. Aloitin hameen viime vuoden puolella, about 120g sain silloin neulottua. Sitä ei merkitty viime vuodelle, joten koko pläjäys tälle vuodelle...



Eilen oli hassu päivä. Ensin kolme tuntia ompelin helmiä kankaalle ja juttelin englanniksi ja sen jälkeen menin japanin kielen kurssille.. Helmiä ompelin ihan vaan kokeeksi kankaalle. Kokoonnuimme tilkkuystäväni kanssa englantilaisen tilkkuilijan luokse, kuten muutamana aikaisempanakin päivänä. Teemme aina jotain pientä, joka yleensä jää kesken .. Koetan parantaa tapani ja alkaa tekemään myös tilkkutöitä.

Piilareista. Joo. Noi silikonihydrogeelilinssit on huomattavasti hengittävämmät kuin ”vanhat” materiaalit. Suosittelen jokaista siirtymään, heti ennen seuraavan satsin tilausta. Nämä minulla olevat on 2 viikon vaihtovälillä ja nämä päässä voi ottaa nokosia. Toiset, joita sovitettiin (ne ei ihan niin hyvin heti sopineet joten jätettiin varalle) oli 1kk vaihtovälillä ja ne päässä olisi voinut nukkua yön yli. Näin ne ajat muuttuu.

Mitäs vielä. Ai, ne luikerot :D Jokos unohditte? Mitä kumman luikeroita... No näitä:
Tällaisia luikeroita ilmestyy jostain sohvan alta aina, kun on paitakappaleet valmiina... Nuo pitäisi saada yhdistettyä. Ärsyttäviä otuksia. Onko muillakin? Minulla näkyy luikertelevan tuolta kasaamattomien laatikosta useitakin.. Huh. Pakko kai se on ottaa neula käteen ja lähteä luikerometsälle!




Huomenna olis sitten synttärilahjan käyttöpäivä. Sain synttärilahjaksi lipun oopperaan, äitin kanssa lähdetään katsomaan La Traviata. Ihan uusi kokemus :)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jorma Hynninen George Germondin roolissa on La Traviatan helmi.
Suosittelen.

Anonyymi kirjoitti...

Saiskos semmosta kuvaa mitenkään missä näykyis että miltä tuo näyttä päällä tuo hame? Ku iteki suunnittelin tota mallia pitempänä tehä, mutta olis kiva nähä minkä näkönen se on puettuna.