pinterest ja tag manager

perjantaina, elokuuta 19, 2005

Blogausta

Luinpas tuossa "blogejani" taas läpi. Katsoin samalla, josko olisi tullut uusia blogeja luettavaksi ja olihan siellä :) Rupesin katsomaan, niin minulla on vissiin lähemmäs sata blogia jo listassa. Onneksi (?) kaikkia ei päivitetä juuri lainkaan... Useita kuitenkin melkein päivittäin. Katsoin myös blogilistasta linkatuimpia ja kuuman listan väkeä ja rupesin miettimään, että montakohan tilaajaa minun blogilla on. 71!! Uskomatonta. Kaikki te hiljaiset. Kauheasti ei vielä ole onneksi nuristu kuvien puutteesta, harmittaa itseänikin, kun en saa aikaiseksi otettua kuvia. Hämäräkuvaus ei iltaisin onnistu, kamera on jo niin vanha.

Tänään oli lämmin päivä, tuumailtiin, että tuntuu ihan kesäkuiselta aamulta puolenpäivän tienoilla. Tosin siinä vaiheessa viimestään olisi paljastunut vuodenaika, kun torilla oli makoisia porkkanoita ja marjoja myytävänä. Siis muita marjoja kuin mansikkaa :) Käväistiin taas Valkeisen lammella ja Kuopionlahdella moikkaamassa sorsia. Muutama ihan tosi pieni poikanenkin siellä vielä oli, toivottavasti ehtivät kasvaa kylliksi, että jaksavat lentää etelän lämpöön eivätkä jää metsämiesten saaliiksi.

Äiti toi tänäaamuna Ikeasta hommatun Antonius-hyllyjärjestelmän. Se pitäisi kasata, mutta edellisen kasaamisesta aiheutui niin kaamea pauke, että ei sitä illalla voi tehdä.. Onneksi on edellinen Ikean kuvasto vielä, sitä voi käyttää apuna.. Uusikin tipahti eilen postiluukusta, niin voi lopullisesti uhrata tuon edellisen.

Eilen illalla aloittelin vauvan vaatepakettia, tilaustyötä. Meni kyllä muutaman kerran aloittaessa, kun tiheys ei ole sinnepäinkään... Saa nähdä, monestiko pitää myssyyn laskea silmukat uudestaan. Innostuin neulomaan ja neuloin liikaa! Hoksasin, että mitä tuota suotta neulomaan noin pientä tekemään useasta kappaleesta, eipähän sivusaumat hierrä kun teen etu-ja takakappaleet samaan syssyyn. Neuloin sitten 4 senttiä ylimääräistä kun piti kädentiet kaventaa. Viheliäinen on vaan 14cm korkea! Eihän sitä muista kun on tottunut, että sivusaumat on vähintään 30cm.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hih, meinasin laittaa sulle kommenttia että anna olla vaan niin pysyy peppukin lämpimänä ennen kuin hoksasi että se olikin myssy eikä villatakki... Sen sitä saa kun lukee blogeja samalla kun tekee muuta:)

Meeri kirjoitti...

Joo, siis tuo on takki, mutta myssykin pitää tehdä... Itsekin vähän sekavasti taisin ajatella kun tuota kirjoitin.. Mutta pääsin/jouduin uusiinlauseisiinkin, tosin en tuolla sekavalla pätkällä :)