Sunday, July 19, 2015

Asuntomessut Vantaalla

Kun nuo asuntomessut nyt oli niin lähellä, niin tuli piipahdettua sielläkin. Samalla testiin pääsi uusi lentokentällekin vievä junarata. Näppärästihän sillä kulkee, isompia ihmismassoja kuljettaa kuin busseilla.

Kivistössä tietysti ensimmäinen kohde oli kuskiton bussi. Kaksi bussia käytössä, hiljaista käyntivauhtia etenevät, mutta ihan mielenkiintoinen konsepti.  Tarkasti oli merkattu katuun parkkiruutu, johon bussi aina pysähtyi lastaamaan ja purkamaan ihmisiä.


Yhdessä asunnossa oli valmiiksi hajalla oleva seinä. Ohjelappusessa kerrottiin että on vielä ledivalaistu. Otinpa kuvan molemmin puolin, sekä aulasta että suihkun puolelta. Tarina ei kertonut, kuinka seinän saa pimennetyksi... tai sitten asukkaita (ja kylässä käyviä) ei niin haittaa pieni vilauttelu silloin tällöin ...



Samaisessa asunnossa oli makuuhuoneessa "nestemäistä tapettia". Ensimmäinen mikä itselle tuli mieleen, "kuinkahan paljon tuo kerää pölyä aikojen saatossa"...

Yksi talo jossa kävin kiertämässä, oli ns. sukupolvien asunto. Toisella puolella oli senioriväen osio, josta kuvasin taas olennaista, eli himmelin, toisella puolella lapset ja lapsenlapset, ja sieltä kameraan taltioitui taulu ja viherpeukun reitillä mainittu 7 metriä korkea viherhuone.



Sisällekin voi tehdä ranskalaisen parvekkeen. Tämän tosin huomasin vasta toisen kerroksen makuuhuoneesta, piti käydä vielä olohuoneesta räppäämässä toinen kuva.


Loppuun muutama ajatus tai idea. 



 Lokki


No comments: