pinterest ja tag manager

perjantaina, lokakuuta 28, 2005

Shoppailua...

Tänään tuli sorruttua. Ostin tarpeellista, mm. kultauskurssille kehykset. Sain erikoisen hyvän tarjouksen, koska kurssilla on yksi opiskelija kehysliikkeen pitäjä ;) Kaksi kehystä, hieman kaarevia, yhteishintaan 40e. Halvemmalla olisi saanut, jos olisi itse paukuttanut kehykset kasaan. Varmaan tuossa ammatikseen tekevät pääsevät tuntipalkalle, mutta eipä olisi ollut minun järkeä alkaa kotikonstein laittamaan. Kunnon koneet ja 3 niittiä joka kulmaan. Eipä pitkään nokka tuhissut.
Seuraavana ohjelmassa kaniliiman teko. 2 kerrosta sitä ja sitten tekemään grundi. Ja muutaman viikon päästä kultaus :) Saa nähdä tuleeko aivan upeat kehykset vai onko tosiaan "ihan omasta päästä" tehdyn näköiset ;)



Huiveja tuli pari valmiiksi jo tuossa aiemmin. Tango Fanista, huopaspipojen kaveriksi. Lankaa meni kahteen huiviin yhteensä 140g eli 163 metriä. Ohje: ota sopivat puikot (mulla oli tuohon 8 sukkapuikot), luo tarvittava määrä silmukoita (mulla 20s). Neulo aina oikeaa haluttu pituus, päättele.



Linux-huivi edistyy. Tuli pari pulmaa matkan varrella. Ajatus oli tehdä sellainen, että kiertää kaulan ympäri ja päät etupuolelle. Meinaa tulla pitkä, mutta onneksi huivin saaja on pitempi kuin minä :) Toinen onkelma oli siinä, että Ullan ohjeessa ruutumalli on väärinpäin. Eli yleensä malleja luetaan alhaalta ylöspäin. Japanilaisissa ohjeissa voi olla toisinpäin mutta... Näppärästi sitten ajattelin tuplasti kääntää ohjetta, aloitin ylhäältä ja peilikuvana aloin neulomaan. Ensimmäisen kirjaimen jälkeen totesin että siitä tulee just niinkuin ohjeessa... eli teksti peilikuvana :( Vinkki: jos haluatte tekstin noin päin kuin Ullan huivissa, siis että L-kirjain on alhaalla, neulokaa ohjetta ylhäältä alaspäin ja vasemmalta oikealle!



Nallecolorista aloin neulomaan itselleni raglanhihaista paitaa. Yhdistelin syksyn Novitassa olevaa ohjetta 7-veljekselle ja nuorisoliitteessä Ainon ohjetta. Eli laitan vetskarin toiseen hihasaumaan eteen. Silmukkaluvut sain tuosta 7-veljespaidan ohjeesta ihan suoraan, eri koosta vaan :)



Koska Nalle on tunnetusti tylsää neulottavaa, päätin vähän tuhota vanhoja lankoja varastosta. Ensin oli suunnitelmissa jotain ihan muuta, sitten aloin tekemään yhden kappaleen ponchoa. Jossain vaiheessa ajattelin, että voisin tehdä tuosta hihat poikittain neulottuna, keskelle pääntie, mutta se ajatus unohtui yön aikana. Olisin alaosan neulonut sitten punaraidallisesta 7-veljeksestä... No, lankaa meni 250g ja 225 metriä. Lankana Novitan vanha Mirage, 95% polyakryyliä, 5% asetaattia. Tein aikanaan tuosta hupparin, johon ensimmäisen neuleeseen tulevan vetoketjun ompelin. Hyvin on käytössä kestänyt, yllättävän lämminkin se on... Tuli vähän pitkä, joten taakse ompelin vastalaskoksen. Sileää neuletta, reunoihinkaan en vaivautunut mitään laittamaan. Näkyy pysyvän kuosissaan ilmankin :D



Ai niin, otsikko oli shoppailua eikä "töitten esittelyä"... Eli kun tulin kehysliikkeestä, kävin ihan mielenkiinnosta kirjakaupan alessa katsomassa loppurysäystä. Sieltä löytyi pehmeäkantinen ristipistokirja hintaan 4.74e (näitä jäi 4 kpl), tilkkutyökirja hintaan 8.34e (oli viimeinen) ja Terry Pratchettin kovakantinen Discworld kirja Monstrous Regiment hintaan 5.34e (näitäkin jäi muutama). Nyt on pari Discworld-kirjaa englannin- ja suomenkielisenä pehmeäkantisena ja yksi englanniksi kovakantisena...





Seuraava projekti onkin saada tilkkupeitto tikattua kasaan ja viimeisteltyä sekä suunnitella tilkkuryhmälle jotain mielenkiintoista kivaa jouluun liittyvää ensi keskiviikoksi... Huh!

Vein kansalaisopiston vitriiniin tärpiksi kevään kursseja ajatellen muutaman neuleen. Miten laiska neuloja oikein onkaan? Vein nimittäin yhden huivin, jonka tein Ullaan viime talvena. Kuvasin niin, että käänsin langanpäät piiloon huivin alle. En käyttänyt huivia kertaakaan koko talvena ja pakkasin sen kesäksi siltään laatikkoon... Nyt vein päättelemättömänä opistolle.

Mitä tulee kyselyyn valkean huivin ohjeesta, kyse oli ilmeisesti tuosta virkatusta kolmiohuivista. Ohje löytyy uusimmasta Novitasta.

Chileistä vielä hieman. Muutama näyttää siltä, että eivät selvinneet parinerotuksesta, mutta kuten sanoin aiemmin, minä en ala "hyviä" ja "huonoja" erottelemaan tässä vaiheessa, vaan vasta sitten kun näen kuinka moni niistä oikeasti selviää ensi kesään :D

Ei kommentteja: