pinterest ja tag manager

lauantaina, toukokuuta 31, 2014

kevättä pihamaalla


Kevät rysähti kerralla, aivastusten kera. Nyt onneksi jo vähän helpottaa ja pystyy pihamaatakin rakentelemaan.
Viimekesäiset mansikat pärjäsivät hyvin talven yli, lumenpuutteesta huolimatta. Ensimmäiset kukatkin näkyivät jo alkuviikosta auenneen:


Japaninvaahterakin selvisi talvesta. On saanut kasvatettua uusia lehtiäkin:


Kukkapenkki sai vähän lisää täydennystä, toisella tarhapäivänliljalla. Katsotaan mitä näistä tulee myöhemmin kesällä. Kukkapenkin kiveys on hieman muotopuoli, maa kadonnut seinämien alta. Tarvii vähän tukea ja painella multaa paremmin paikalleen.


Eilen tein ensimmäistä kertaa pitaleipiä. Google antoi Henri Alénin reseptin. Seuraavalla kerralla vähän vähemmän vehnäjauhoja, ehkä...


Olen minä toki neulonutkin kaikenlaista. Näistä osa on odotellut päättelyä nelisenkin kuukautta, samoin pingotusta ... Yksi on valmistunut ihan pari päivää sitten :)


Kun tässä olen koettanut jo pidemmän aikaa pitää periaatteena että "kun neulotaan, neulotaan koko lanka loppuun, tai ainakin keksitään lopulle seuraava sijoituspaikka" niin tein Eevan kehräämästä langasta huivin. Lankaa jäi metrin verran tähteeksi, sisältäen päättelylankojen jämät.


Mökillä käydessä oli metsämansikat kukassa:

Ja mustarastas tunnetusti tekee pesän minne vaan. Tällä kertaa terassin lampun päälle... Rankka vappu ollut silläkin kun (muoviset) serpentiinit roikkui pesästä.

tiistaina, helmikuuta 18, 2014

kisa ja neuleet

Kylläpä tulee harvakseltaan pistettyä mitään tänne. Toisaalta opiskelut verottaa aikaa ja toisaalta laiskuus kuvaamiseen... Mutta koska nyt on olympialaisten aika ja sehän neulojia varsinkin kannustaa ylittämään ja haastamaan itsensä niin päätinpä blogatakin samaan syssyyn.

Ette kyllä usko mitä olen neulonut kisojen ajan. Sukkia!! Voitteko uskoa? Ei se mitään, en minäkään uskoisi ilman kuvia. Totesin että tarvitsee uudet kotisukat kun Hannan tekemät on olleet niin hyvät, mutta ne on vain yhdet sukat. Lankavarastosta löytyi vanhoja jemmalankoja. Täysi vyyhti punaista Fleece Artistin Trail Sockia ja jämäkerä violettia. Koska tavoite on että neulon ottamani langan loppuun asti, meinasi tästä tulla aikamoinen homma...
Ensin Johanna-sukat ohjeen mukaan:


Sitten vähän lyhyempivartiset violetista:




Ja sitten vielä sileät tähteistä. Violettia jäi tähteeksi ehkä 5 grammaa...


Innostuin myös pitkästä aikaa tilkkutöistä. Pinta on ollut työn alla jo pidempään, sain sen vihdoin kasaan ja pääsin tikkaamaan. Vanuna 100% bambu.

maanantaina, joulukuuta 02, 2013

Joulumyyjäiset

Huomaan että blogini alkaa keskittyä vain mainostamaan tulevia tapahtumia joihin osallistun .. Sisältö on aika vähäistä :(

Mutta pakko on vielä muutama tärkeä päivä laittaa tänne.

Ylihuomenna, keskiviikkona, VILLAVYYHTIIN KIRJAJULKKAREIHIN!!!! jeeeee!
Into ja onnistumisen riemu ei kyllä ole yhtään vähentynyt kolmannen kirjan myötä. Uskomaton helpotus että siitä tuli painokelpoinen, sama tunne oli ensimmäisen ja toisenkin kirjan kohdalla yhtä voimakkaana. Nyt kumminkin jo vähän se pahin epävarmuus karisee, kun on tosiaan kaksi julkaistua kirjaa jo takana. Neljästä eteenpäin, kirjan neuleet myös esillä (ja niitä saa toki sovittaa halutessaan).

14.12. lauantaina, osallistun Silmä, Pisto, Tikki, Takki -myyjäisiin. Totuttuun tapaan ollaan Tieteiden talolla, Kirkkokatu 6. Ovet avataan asiakkaille kymmeneltä ja ovet suljetaan viideltä.

Mukana minulla on olkalaukkuja, ommeltuja ja neulottuja, koruja, korviksia, silmukkamerkkejä, projektipussukoita ... Etsystä
voi vähän etukäteisvakoilla minkä tyyppisiä juttuja, todennäköisesti myös jotain yksittäiskappaleita joita Etsyyn ei päädy.


perjantaina, marraskuuta 22, 2013

KIRJA! (ja julkkarit)


Kuten rikoskumppanini Kristel kirjoitti jo viimeviikolla, kirjamme Puserot Puikoille on ihan just kirjakaupoissa. Hetikohta ensviikolla, lupasivat kustantamosta juuri sähköpostissani.

Aiomme pitää julkkarit Villavyyhdissä, 4.12. klo 16.00 alkaen. Olette oikein tervetulleita kaikki! Esillä myös neuleet, jotka toivottavasti illan aikana lähtevät malliemme mukaan. Kirjoja on saatavilla paikan päältä, ja jos olet jo ehtinyt omasi hankkimaan niin signeeraamme nekin mielellämme.

Vaikka neuloinkin kaikki kirjassa olevat neuleet, taidan neuloa vielä pari niistä itselle ;)

Muita tärkeitä julkaisuja on myös Ulla! Lehti tehdään vapaaehtoisvoimin, ohjeet tulevat neulojilta ympäri Suomea. Oikoluku, latominen yms. tehdään myös talkoovoimin. Pystytkö sinä auttamaan? Pienestäkin avusta on iloa, jos pystyt vaikka viimeisenä iltana kliksuttelemaan kaikki linkit läpi ja tarkistamaan, että ne toimivat, ota yhteyttä paatoimittaja@ullaneule.net osoitteen ja kerro miten voit auttaa.

perjantaina, lokakuuta 18, 2013

Neulojien Yö!

Kapow!

Nyt kello kilahtaa ja aika julkistaa yön häppeninkejä!
Etsypuodissani on uusia tuotteita ja niitä tulee pitkin tapahtumaa muutaman kerran. Mahdollisia yllätystuotteita myös harkitaan :) Tunnistat tuotteet tästä kuvasta, joka on tuotelistauksessa ensimmäisenä:
Nämä tuotteet jatkavat valikoimassa tämänkin jälkeen, mutta hinnat tarkistetaan lauantaina tapahtuman jälkeen. Eli kannattaa tarttua kiinni jos näkee sen oman tuotteen. Jos se oma tuote ehti jo mennä, pistä heti viestiä niin katsotaan pystynkö tekemään toisen samanlaisen. Kaikkia materiaaleja ei välttämättä enää löydy.

Koodilla NEULOJAT saat yli 10 euron arvoisen tilauksen postikuluitta (Suomessa)!!

Kannattaa seurata Neulojat-blogia, jossa kerrotaan missä tapahtuu ja mitä tapahtuu. Myös Facebook päivystää ja sitä voi seurata myös ne, joilla ei tunnareita ole.


Neulojat-blogissa on kerrottu kuinka voi ostaa Ravelrystä ja kuinka voi ostaa Etsystä, jos jostain syystä et vielä jompaan kumpaan tai kumpaankaan ole ehtinyt tutustumaan.

Ja: onko ehdotuksia tai tarpeita mitä neuloja, virkkaaja, askartelija jne, tarvitsee? Ehdotuksia otetaan ilolla vastaan!

keskiviikkona, lokakuuta 09, 2013

Neulojien yö!

Olen ollut mukana kehittämässä uutta nettitapahtumaa neulojille, Neulojien yötä!
Tapahtuma on 18. - 19.10. kuluvaa vuotta, kello ilta yhdeksästä (21) aamu yhdeksään (09). Mukana on jo monta kauppaa jotka tarjoavat materiaaleja, ohjeita ja apuvälineitä neulojille (ja miksei muillekin). Itsekin osallistun, tietysti! Käykääpä vilkaisemassa osallistujalistaa yhteisestä blogistamme.




Huomasitteko uuden värityksen blogissa? On aika uudistua, ehkä jotain muitakin muutoksia seuraa....

torstaina, syyskuuta 19, 2013

markkinointia ja mainostusta?

Tässä koulunkäynnin aikana on tullut pohdittua ja punnittua mainontaa ja markkinointia monestakin näkökulmasta. Muutaman kerran mieleen on tullut että alkaisi pitämään erillistä blogia jossa näitä asioita pohtisi, kun tämä langankulutus-käsityöblogi ei oikein omasta mielestä taivu sellaiseen syvälliseen pohdintaan :D

Nykyään pohditaan paljon blogimaailmassa mainostusta, "korruptiolahjoja" ja jopa verotusta. Tässä yksi juttu aiheesta.

Neuleblogit aikanaan muuttivat blogiskenen. Sen jälkeen on tullut mm. leivonta/ruuanlaittoblogit ja muotiblogit, jotka ovat onnistuneet tuossa mainonta-asiassa huomattavasti paremmin kuin me, käsitöitten tekijät. Onko se hyvä vai huono juttu?

Toinen syy tähän postaukseen on se, että "vihdoin minut on huomattu" ja sain postia eräältä yritykseltä aiheella "haluaisitko mainostaa meitä?". He tarjosivat rahallista kompensaatiota pienestä maininnasta yhdessä postauksessa, jonka sisällön saisin valita itse. Pohdin asiaa ihan oikeastikin hetken aikaa. Tottakai olen imarreltu että blogini, joka jatkuvasti torkkuu, on huomattu taas. Toisaalta olen kuitenkin koettanut pitää tämän mainosvapaana alueena, siis siinä mielessä, että kerron kyllä oikein mielelläni ja oma-alotteisesti kaupoista tai tapahtumissa joissa on ollut viihtyisää-mukavaa-hyvä hintataso-laadukkaat tuotteet tai ihmisistä jotka ovat palvelleet hyvin tai ovat olleet muuten kovasti auttavaisia. Lopulta päätin kieltäytyä tarjouksesta, koska omat periaatteet eivät (ainakaan tämän blogin tiimoilta) anna myöten mainostaa tuotetta tai yritystä vain mainostamisen vuoksi. Vähän myöhemmin, muutamia viikkoja tämän jälkeen, sain postia kyseiseltä firmalta. Olin päässyt heidän mainospostilistalleen. Ihan kätevä tapa heiltä kerätä uusia asiakaskontakteja... Kyselin sitten että mitenkäs tässä näin kävi, niin vastaus oli "tämähän on vain mainostusposti, aina voit irtisanoa itsesi kirjeestä" ... Jäi kyllä aika negatiivinen mielipide kyseisen yrityksen toimintaan :P

Mutta, haluan mainostaa muutamaa yritystä. En ole saanut heiltä rahaa tähän, enkä korruptiolankoja tai puikkoja tai mitään muutakaan.

Villavyyhti on ihana lankakauppa Helsingin Vallilassa. Erittäin laadukkaita lankoja, ihania suomalaisten värjääjien lankoja. Rukkeja joita saa testata ja sohva, jossa kävin yhden koulupäivän jälkeen nukkumassa puolisen tuntia.. (se oli ihan vahinko, hetkeksi vain silmät laitoin kiinni...) Asiakasta kuunnellaan ja palvellaan erittäin hyvin.

Titityy on herkullinen lankakauppa Jyväskylässä. Uusi miljöö, pääsin vihdoin tänä kesänä tutustumaan sekä itse kauppaan että Toivolan pihaan, jossa kauppa nykyään sijaitsee. Järjettömän herkullista väri- ja lankaterapiaa myös täällä tarjolla. (itse käytän enimmäkseen tuota verkkokaupan puolta, että säästyisi edes vähän rahaa ... ) Viimeaikoina on tullut paljon neulottua taas BC Garnin lankoja, joita Titityy maahantuo. Langoissa on uskomattoman paljon sävyjä jotka ovat tuotannossa vuosikausia, ei vain yhden sesongin tai vuoden ajan.

Mainostoimisto Elido. Luokan kanssa käytiin tutustumassa täällä, mitä mainostoimistot tekevät. Erittäin silmiäavaava kokemus varmasti koko porukalle. Joku taisikin mainita että "niin. jokuhan tosiaan kaikki ne kaupassa olevat pakkauksetkin on suunnitellut...". Täällä sai erittäin laaja-alaisen kuvan siitä, mitä kaikkea mainostoimiston väki oikeasti tekee. Syy miksi haluan mainita heidät tässä, on yksi koulutehtävä. Tarvitsi ottaa selvää, mitä maksaa asiat x y ja z ja tiedon sai etsiä mistä nyt hyväksi asian koki. Tutustumisretkellä oli ollut juuri samaisista asioista puhetta, erilaisista nettisivuräätälöinneistä ja blogiräätälöinneistä, joten ajattelin rohkeasti kysyä kohtuullisen epämääräisillä tiedoilla, josko he ehtisivät antaa jotain suuntaa hinnoista. Kaiken kiireen ja hulinan keskellä heillä oli aikaa antaa minulle tarvittavat tiedot. Jos joskus tarvitsen (tai siis, jos joskus on rahaa, tarvettahan löytäisin kyllä moneen kohtaan) mainostoimistopalveluita, kysyn aivan varmasti siitä ensimmäisenä Elidolta.

Ja jottei ihan menisi pelkäksi lukemiseksi, seuraavaksi jotain täysin erilaista:

maanantaina, elokuuta 19, 2013

Jotain kirjaa tekemässä?

Kristelin kanssa taas ollaan hulluuden ja nerouden rajamailla oltu tovi. Kirjaa tehdään, rakennetaan ja taiotaan kasaan edelleenkin. Koska minun pitää neuloa, ja aikalailla vauhdikkaasti, voitte lukea sunnuntain tapahtumista Elämänlangasta!

Kiirehän ei ole, lauantaina ja sunnuntaina kuvataan loput, mikäli säät sallivat. Niistä kokonaan aloittamatta on yksi neule, kaksi on aloitettu ja 15-25cm valmiina ja yhdestä puuttuu hihat. Ei siis vielä hoppukaan!

tiistaina, elokuuta 06, 2013

kesä ja kärpäset

Taisin alkukesästä luvata jotain kuvia seuraavassa postauksessa?

Tuommoisia siellä verhon takana oli piilossa :) Kesän mittaan on tullut lisää pituutta ja jotain syötävääkin jo.

Aika moni tietää jo Kristelin ja minun yhteisprojektista, kolmannesta neulekirjasta. Koska deadline uhkaavasti lähestyy niin on sopiva aika ottaa uusi projekti:


Sain kyseenalaisen kunnian maalata 116 metriä halkaistua aitalautaa ... Onneksi Joku Muu rakensi aidan, alla kuva keskeneräisestä aidasta:


Parina iltana on pihalla tepsutellut yllättävä ruokavieras:
Harmittavasti mitään järkevää ruokaa ei kyseiselle vieraalle ollut, ja nyt kun sitten on pari pientä kipollista kissanruokaa niin ruokavierasta ei ole enää näkyillyt ...
Muita asukkejahan täällä on ollut mm. viime talvena lumikko terassin alla, pari oravaa ja erittäin tuttavallinen kettu... todellista kityelämää :D

Mutta niin, kirja? Kyllä se edistyy. Kristel vääntää ohjeita ja minä printtaan niitä ja levitän olohuoneen matolle:


lauantaina, kesäkuuta 01, 2013

pihasuunnittelua

Koska hyvin mietitty on puoliksi tehty, niin piha ei ole edennyt ihan alkuajatusten mukaisesti. Nyt kuitenkin on otettu niskasta kiinni ja ryhdistäydytty. Parhaat kelit tehdä pihatöitä, eilen oli terassilla auringossa +41, tänään +46.



 Kasvimaalle pääsi jo pari viikkoa sitten muutama mansikantaimi. Nyt ne jo kukkivatkin, eli eiköhän tämä tästä. Lisäksi sinne on ripoteltu (tarkasti harkittuihin riveihin, ei ihan minnevaan) erilaisia basilikansiemeniä, kaskinaurista, salaattia, salviaa, porkkanaa ja rakuunaa.


 Kukkapenkkikin tuli kaivettua. Ensimmäiset kaupasta hankitut monivuotiset kukkaset, Liatris spicata (punatähkä) ja Hemerocallis "Sammy Russel" (tarhapäivänlilja) on asennettu paikalleen :)

 Japaninvaahtera, need I say more



Verhon takana lienee myös jotain jännittävää. Mitä siellä on, se selviää mahdollisesti seuraavassa numerossa.



Kaikessa puuhastelussa tuli hieman kuuma ja ajattelin keventää olotilaa ...

perjantaina, toukokuuta 24, 2013

and now ...

... something completely different.

maanantaina, toukokuuta 20, 2013

kirjaneulomosta päivää

Yhteistyö Elämänlangan Kristelin kanssa jatkuu :) Hyvin toiminut yhteistyö jatkuu samanlaisena, Kristel naputtelee ja minä kilkuttelen. Tämän johdosta onkin pieni laatikkoleikki menossa, niin olohuoneessa kuin makuuhuoneessakin ...

mallitilkkulaatikko... Yksittäisiä mallikeriä langoista joita mietittiin projekteihin.



Tämä on tarkoitus neuloa tyhjäksi ennen syksyä :)


tämän verran on jo valmista!

lauantaina, helmikuuta 23, 2013

Myyjäiset!

Taas on se aika vuodesta kun Keittiönperäyrittäjät järjestää myyjäiset. Tälläkertaa olemme tavattavissa Kiseleffin talossa, 2.3. aikavälillä 10-17.

Jos haluat auttaa ja levittää tietoutta, täältä saat A5-kokoisen esitteen jota saa printata ja antaa eteenpäin.

Minulla on totuttuun tapaan kelttiaiheisia askartelumassakoruja, olkalaukkuja ja projektipussukoita. Mahdollisesti jotain muutakin ;)

Kuvassa muutama uusi kuosi.

Tervetuloa!!

maanantaina, joulukuuta 24, 2012

pelijoulukalenteri 6

Koskapa oli kovasti kiire töissä viimeviikolla, niin yhtään luukkua ei ilmestynyt blogiin.
Nyt toivotan kaikille lukijoille ja piipahtajille hyvää ja lämmintä joulua (eikä sit mitään langatonta joulua, se olis ihan kauheeta).


perjantaina, joulukuuta 14, 2012

Pelijoulukalenteri 5

Tämän päivän luukusta paljastuu ... Bazinga!
Big bang theorystä on tietysti myös peli, niinhän tänä päivänä on kaikesta.
 Tähän ei ole hirveästi lisättävää. Ehkä jotain parempaa seuraavasta luukusta?

keskiviikkona, joulukuuta 12, 2012

pelijoulukalenteri 4


Great A'Tuin, lordi Vetinari ja velho Rincewind ... Kiekkomaailma.

sunnuntaina, joulukuuta 09, 2012

Pelijoulukalenteri 3

Erä tietovisaa? Osaat jo vuoden "miekka ja kivi" Trivialin kysymykset ja vastaukset ulkoa? Ehkä jotain completely different sitten... Punnittaisiinko knoppitieto Rolling Stonesista:

Oman lisähaasteen tietysti peliin tuo englanninkielisyys. U2-versiota odotellessa :)

perjantaina, joulukuuta 07, 2012

pelijoulukalenteri 2

Seuraavana vuorossa on Monopoli uudessa kuosissa:


tiistaina, joulukuuta 04, 2012

pelijoulukalenteri

Aloitin työharjoittelun lautapelit.fi -kaupassa ja ajattelin sen tiimoilta tehdä toisenlaisen joulukalenterin niille, jotka vielä täällä roikkuvat lukemassa harvaan tarjottuja tarinoita.
Pelikaupalla on oma, taatusti paljon parempi joulukalenteri, sitäkin  kannattaa käydä vilkuilemassa joka päivä. Tämä kalenteri tulee ilmestymään satunnaisesti joulukuun ajan, alkaen tästä päivästä.

Ensimmäisessä luukussa on vanha tuttu Operation -peli, uusissa kuoseissa:

Muistan kun naapurin muksu sai Operation-pelin joululahjaksi, useammankin kerran korvat soi kun pinsetit osui laudan reunaan... 

maanantaina, marraskuuta 19, 2012

mikroblogausta

Huomaan harrastavani mikroblogausta. Yksi pieni juttu, pidempi kuin tweettiin mahtuisi. Johtuuko laiskuudesta vai siitä että kuvat eivät koskaan onnistu?
Lauantain ompeluprojekti on seinässä, laskosverho Vallilan "Kattojen Yllä" kankaasta, taustana jämäkkä pimennysverhokangas.

Makuuhuoneeseen tuli yllättävän paljon lisää tilaa kun verho onkin taulu. Jännittävää.