pinterest ja tag manager

maanantaina, elokuuta 19, 2013

Jotain kirjaa tekemässä?

Kristelin kanssa taas ollaan hulluuden ja nerouden rajamailla oltu tovi. Kirjaa tehdään, rakennetaan ja taiotaan kasaan edelleenkin. Koska minun pitää neuloa, ja aikalailla vauhdikkaasti, voitte lukea sunnuntain tapahtumista Elämänlangasta!

Kiirehän ei ole, lauantaina ja sunnuntaina kuvataan loput, mikäli säät sallivat. Niistä kokonaan aloittamatta on yksi neule, kaksi on aloitettu ja 15-25cm valmiina ja yhdestä puuttuu hihat. Ei siis vielä hoppukaan!

tiistaina, elokuuta 06, 2013

kesä ja kärpäset

Taisin alkukesästä luvata jotain kuvia seuraavassa postauksessa?

Tuommoisia siellä verhon takana oli piilossa :) Kesän mittaan on tullut lisää pituutta ja jotain syötävääkin jo.

Aika moni tietää jo Kristelin ja minun yhteisprojektista, kolmannesta neulekirjasta. Koska deadline uhkaavasti lähestyy niin on sopiva aika ottaa uusi projekti:


Sain kyseenalaisen kunnian maalata 116 metriä halkaistua aitalautaa ... Onneksi Joku Muu rakensi aidan, alla kuva keskeneräisestä aidasta:


Parina iltana on pihalla tepsutellut yllättävä ruokavieras:
Harmittavasti mitään järkevää ruokaa ei kyseiselle vieraalle ollut, ja nyt kun sitten on pari pientä kipollista kissanruokaa niin ruokavierasta ei ole enää näkyillyt ...
Muita asukkejahan täällä on ollut mm. viime talvena lumikko terassin alla, pari oravaa ja erittäin tuttavallinen kettu... todellista kityelämää :D

Mutta niin, kirja? Kyllä se edistyy. Kristel vääntää ohjeita ja minä printtaan niitä ja levitän olohuoneen matolle:


lauantaina, kesäkuuta 01, 2013

pihasuunnittelua

Koska hyvin mietitty on puoliksi tehty, niin piha ei ole edennyt ihan alkuajatusten mukaisesti. Nyt kuitenkin on otettu niskasta kiinni ja ryhdistäydytty. Parhaat kelit tehdä pihatöitä, eilen oli terassilla auringossa +41, tänään +46.



 Kasvimaalle pääsi jo pari viikkoa sitten muutama mansikantaimi. Nyt ne jo kukkivatkin, eli eiköhän tämä tästä. Lisäksi sinne on ripoteltu (tarkasti harkittuihin riveihin, ei ihan minnevaan) erilaisia basilikansiemeniä, kaskinaurista, salaattia, salviaa, porkkanaa ja rakuunaa.


 Kukkapenkkikin tuli kaivettua. Ensimmäiset kaupasta hankitut monivuotiset kukkaset, Liatris spicata (punatähkä) ja Hemerocallis "Sammy Russel" (tarhapäivänlilja) on asennettu paikalleen :)

 Japaninvaahtera, need I say more



Verhon takana lienee myös jotain jännittävää. Mitä siellä on, se selviää mahdollisesti seuraavassa numerossa.



Kaikessa puuhastelussa tuli hieman kuuma ja ajattelin keventää olotilaa ...

perjantaina, toukokuuta 24, 2013

and now ...

... something completely different.

maanantaina, toukokuuta 20, 2013

kirjaneulomosta päivää

Yhteistyö Elämänlangan Kristelin kanssa jatkuu :) Hyvin toiminut yhteistyö jatkuu samanlaisena, Kristel naputtelee ja minä kilkuttelen. Tämän johdosta onkin pieni laatikkoleikki menossa, niin olohuoneessa kuin makuuhuoneessakin ...

mallitilkkulaatikko... Yksittäisiä mallikeriä langoista joita mietittiin projekteihin.



Tämä on tarkoitus neuloa tyhjäksi ennen syksyä :)


tämän verran on jo valmista!

lauantaina, helmikuuta 23, 2013

Myyjäiset!

Taas on se aika vuodesta kun Keittiönperäyrittäjät järjestää myyjäiset. Tälläkertaa olemme tavattavissa Kiseleffin talossa, 2.3. aikavälillä 10-17.

Jos haluat auttaa ja levittää tietoutta, täältä saat A5-kokoisen esitteen jota saa printata ja antaa eteenpäin.

Minulla on totuttuun tapaan kelttiaiheisia askartelumassakoruja, olkalaukkuja ja projektipussukoita. Mahdollisesti jotain muutakin ;)

Kuvassa muutama uusi kuosi.

Tervetuloa!!

maanantaina, joulukuuta 24, 2012

pelijoulukalenteri 6

Koskapa oli kovasti kiire töissä viimeviikolla, niin yhtään luukkua ei ilmestynyt blogiin.
Nyt toivotan kaikille lukijoille ja piipahtajille hyvää ja lämmintä joulua (eikä sit mitään langatonta joulua, se olis ihan kauheeta).


perjantaina, joulukuuta 14, 2012

Pelijoulukalenteri 5

Tämän päivän luukusta paljastuu ... Bazinga!
Big bang theorystä on tietysti myös peli, niinhän tänä päivänä on kaikesta.
 Tähän ei ole hirveästi lisättävää. Ehkä jotain parempaa seuraavasta luukusta?

keskiviikkona, joulukuuta 12, 2012

pelijoulukalenteri 4


Great A'Tuin, lordi Vetinari ja velho Rincewind ... Kiekkomaailma.

sunnuntaina, joulukuuta 09, 2012

Pelijoulukalenteri 3

Erä tietovisaa? Osaat jo vuoden "miekka ja kivi" Trivialin kysymykset ja vastaukset ulkoa? Ehkä jotain completely different sitten... Punnittaisiinko knoppitieto Rolling Stonesista:

Oman lisähaasteen tietysti peliin tuo englanninkielisyys. U2-versiota odotellessa :)

perjantaina, joulukuuta 07, 2012

pelijoulukalenteri 2

Seuraavana vuorossa on Monopoli uudessa kuosissa:


tiistaina, joulukuuta 04, 2012

pelijoulukalenteri

Aloitin työharjoittelun lautapelit.fi -kaupassa ja ajattelin sen tiimoilta tehdä toisenlaisen joulukalenterin niille, jotka vielä täällä roikkuvat lukemassa harvaan tarjottuja tarinoita.
Pelikaupalla on oma, taatusti paljon parempi joulukalenteri, sitäkin  kannattaa käydä vilkuilemassa joka päivä. Tämä kalenteri tulee ilmestymään satunnaisesti joulukuun ajan, alkaen tästä päivästä.

Ensimmäisessä luukussa on vanha tuttu Operation -peli, uusissa kuoseissa:

Muistan kun naapurin muksu sai Operation-pelin joululahjaksi, useammankin kerran korvat soi kun pinsetit osui laudan reunaan... 

maanantaina, marraskuuta 19, 2012

mikroblogausta

Huomaan harrastavani mikroblogausta. Yksi pieni juttu, pidempi kuin tweettiin mahtuisi. Johtuuko laiskuudesta vai siitä että kuvat eivät koskaan onnistu?
Lauantain ompeluprojekti on seinässä, laskosverho Vallilan "Kattojen Yllä" kankaasta, taustana jämäkkä pimennysverhokangas.

Makuuhuoneeseen tuli yllättävän paljon lisää tilaa kun verho onkin taulu. Jännittävää.

lauantaina, marraskuuta 10, 2012

Myyjäisiä!

Pihlajamäen ala-asteella järjestetään Marrasjuhla, 18. marraskuuta. Pääsen osallistumaan tapahtumaan myyjäispöydän takaa. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee myös paikalle, ohjelma on sen verran mielenkiintoinen!

Minä tuon mukanani korvakoruja, kaulakoruja ja erilaisia laukkuja.
Tervetuloa!

torstaina, marraskuuta 08, 2012

piece of cake, or pie...

Raparperi-mansikka-piirakkaa, olkaatten hyvä!

Resepti löytyy täältä

perjantaina, marraskuuta 02, 2012

Kuulumisia

On se kumma kun ei saa aikaiseksi tänne kirjoitella. Pitäisi ottaa mallia Kristelistä ja kirjoittaa kerran viikossa, tiettynä päivänä.
Käsityöt on jääneet vähän sivummalle opiskelujen myötä ja välillä pohdituttaakin mitä tänne kirjoittaisi. Toisaalta tekisi kovasti mieli pohtia mm. markkinointia, myyntitekniikoita ja arvoketjua... Meneekö langankuluttajan sisältö liian kuluttajapainotteiseksi, langan sijaan :)

Langasta puheenollen, jotain on sentään saanut sielläkin aikaiseksi. Pari pakettia rikkaampana ja nimmarit paperissa:
Näistä pääsee tekemään malllitilkkuja seuraavaa kirjaa ajatellen. Elämänlangassa pohdittiin aikaisemmin ideoita ja niitä lukijoilta tulikin kivasti. Kiitos niistä!

Huomasin että ei ole tullut liiemmin kuvattua valmiita töitäkään, niin laitan kuvia kesäisestä kaupungista, jossa piipahdin elokuun puolivälissä. Keli oli mitä parhain, +26- +30 taisi olla päivä (ja yö) lämpötilat.







maanantaina, elokuuta 27, 2012

uusi työväline / new helper

Nyt on vihdoin uusi työväline! Kuvassa vertailun vuoksi myös miniläpsytin, jota olen käyttänyt pääkoneena viimeisen vuoden ajan ... Nyt pääsee kunnolla käsittelemään kuvia ja muutenkin tekemään juttuja. Ehkä tämä blogikin hieman piristyy taas pitkästä aikaa.

---
Finally I have a new helper. There's my reliable machine that I have been using for a year now. But with bigger machine, I'm able to work with pics more easily, so maybe this blog will get some boost again...
Ja tähän samaan syssyyn saan kätevästi myös esittää ehdotuksen "Mitä tehdä 8-9.9"
https://www.facebook.com/events/434519023253892/
Osallistun toistamiseen Silmä, pisto, tikki, takki -porukan myyjäistapahtumaan, joka järjestetään siis 8-9.9 klo 10-17 ja paikkana Tieteiden talo Helsingissä. Tilaisuuteen vapaa pääsy.
---
And for my possible English readers, who are staying in Helsinki. I'm attending a craft fair in 8-9 of Sep. in Tieteiden talo.
There's no admission fee, so please come and have a look around!

sunnuntaina, toukokuuta 13, 2012

ompeluita ja neulontaa



Työn alla on monenlaista neulomusta ja välillä ompeluksiakin.
Testineulon mekkoa, lankana Gjestalin Bris, villaa ja soijaa:


Huldan takki:

Pari käsityökirjaa tuli kirjahyllyyn. Sukkakirjassa on tosi kauniit kuvat ja kädentaidot-kirjassa on monipuolisesti eri tekniikoita. Cookien sukkia melkein tekee mieli jo neuloa...



Ompelin myös laukun Amy Butlerin laukkukirjasta. Koska en löytänyt enää oikeaa koviketta, tässä on käytetty 2-puolista liimaharsoa ja puuvillavanua. Päällikangas on laatikosta kaivettu pellava joka on voimakkaasti kirjailtu. Koska kangasta oli Tosi Naftisti, jouduin laittamaan perus puuvillasta hieman jatkopaloja päälle ja hihnat tein vuorikankaasta.




perjantaina, huhtikuuta 06, 2012

neulomuksia / knittings

Neuloin uuteen Ullaan pitkähihaisen paidan. Koska lankaa jäi tähteeksi ja ohjekin oli valmiina, päädyin neulomaan toisenkin. (kuva valmiista tulee myöhemmin, kunhan saan säädettyä...)

---
I designed a long sleeved sweater to new Ulla. I had some leftover yarns, so I decided to knit another. (finished it, but better pics coming later.. hopefully...)
---

Caireen



Vlad



Omelet

vaihtopaketti Norjasta.Tärkeintä on Stratos. Mukana hieno neuleaiheinen heijastin <3
---
swap with a  Norwegian knitter. Stratos.... and a nice knittingmotif reflector <3
---



tiistaina, helmikuuta 14, 2012

Taito arpoo!



TAITO-ARVONTA
Bloggaajille ja facebookkaajille arvonta!

Nyt ei luvata tilpehöörejä, eikä Ruattin risteilyitä vaan aitoa asiaa.

Taito-lehti järjestää bloggaajille ja facebookkaajille arvonnan, josta voi voittaa vain järkeviä asioita:
- lahjakortit Ilun Handuun (100 euroa)
- Titityyhyn (50 euroa)
- Villavyyhtiin (50 euroa)
- sekä kaksi Taito-lehden vuosikertaa.

NÄIN OSALLISTUT ARVONTAAN:
jaa tämän tapahtumailmoitus blogissasi tai Facebook-sivuillasi ja ilmoita siitä sitten sähköpostilla osoitteeseen: toimitus(at)taito.fi.
Yhdestä julkaisusta saat yhden arpalipun ja jos joku mainitsee tilauksen tehdessään lukeneensa tästä kampanjasta blogistasi, saat peräti 10 arpalipuketta! Arvonta on voimassa 2.3.2012 asti.

Samaan syssyyn huipputarjous Sinulle:
tutustumisjakso (6kk/3kpl) supersome-hintaan 20 euroa! (Norm. 27 €)

Suomalaisen käsityötaidon puolestapuhuja, 105-vuotias klassikko elää tätä päivää jalat tukevasti juurissa ja tukka tuulessa tuivertaen. Kuusi kertaa vuodessa asiaa käsityön ilmiöistä, tekijöistä ja tekniikoista. Tule mukaan värikkäiden tekijöiden matkaan!
Taito